Nidekon

Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen lukenut jonkun mollaavan Mai-HiMEä tai vielä enemmän sen jatkoa, Mai-Otomea. “We’re here to deliver your headache” taisi olla yhdessäkin kirjoituksessa kuvatekstinä. Mutta minkä takia? Eivät nämä täydellisiä tietenkään ole, mutta eivät silti ansaitse täydellistä moukarointia.

Alunperin kiinnostuin Mai-HiME:stä varsin yksinkertaisesta syystä: musiikista vastaavan tittelin kohdalla luki Kajiura Yuki.Noihin Kajiura oli tuttu lähinnä Noirin, Madlaxin ja .hack//sign:n loistavasta musiikista joten täytyi tämäkin sarja tarkastaa. Mai-HiME:stä kehkeytyi varsin hyvä sarja jonka päätös kuitenkin sai useimmat fanit kilahtamaan. Loppuratkaisusta olen samaa mieltä mutta muuten sarja oli onnistunut tyylikkäine taisteluineen ja erilaisia voimia omaavien tyttöjen kera. Tapahtumista jätettiin turhan paljon selittämättä, esimerkkinä itse HiMEt. Mistä koko HiME-taistelu on saanut alkunsa? Mitä edellisessä taistelussa tapahtui?

Päinvastoin kuin yleinen mielipide tuntuu olevan, Mai-Otome oli sitten se joka iski minuun. Mai-HiME:n hahmot olivat edelleen ruudulla mutta täysin eri rooleissa. Rooleissa jotka näyttivät sopivan entistä paremmin hahmoille. Tarina itse on suht yksinkertainen mutta kaikki sen ympärillä tapahtuva, Arikan tie Otomeksi ja Mashiron enemmän kivinen tie maansa johtajaksi teki siitä tarpeeksi mielenkiintoisen ja onnistuneen. Otomen voimat selittyivät kuin animessa yleensä ja muuten mentiin enemmän teknologian puolelle. Mai-Otomen jatko-OVA Mai-Otome Zwei kaikessa turhuudessaan oli “ihan kiva”, joskin siitä olisi voinut tehdä pidemmänkin sarjan, tai ainakin osan isompaa tarinaa.

Sarjan nimi ei ilmeisesti ollut vielä tarpeeksi omituinen, joten uudelle OVA:lle annettiin nimi Mai-Z HiME 0 ~S.ifr~ joka toisin kuin nimestä nopeasti voisi päätellä on Mai-Otome -maailmaan sijoittuva.

Tähän voisi joku olla laukomassa jotain mielipiteistä ja niin edelleen, mutta… silti. Säästäkää sitä lokaa muihin, oikeasti huonoihin sarjoihin.

Oh shi~, kylläpäs viikot vierivät nopeaa. Työksi kutsuttu ajanviete on hieman haukannut aikaa ja voimia joten blogi on jäänyt toissijaiseksi matalalle matalimmalle prioriteetille. Mutta ei se mitään! Animea olen silti pyöritellyt samaan tahtiin, ja tällä välillä on tullut kulutettua aikaa useampaankin sarjaan.

“Kouluanime” joka keskittyy lähes pelkästään yhden luokan tyttöihin. Tavallisesta poikkeava opettaja, hillitön määrä viittauksia toisiin sarjoihin, slapstickiä ja muuta hauskaa. Ha, tämänhän tietää kaikki (pitäisi ainakin!). Se on Pani Poni Dash! …Bzzt, väärin! Puhun nyt Sayonara Zetsubou Senseistä. Vaikkakin molemmat sarjat tulevat täysin eri alkuperistä, on yhtäläisyyksiä melkein turhankin paljon. Oli ihan pakko kesken erään jakson tarkistaa ettei kummankaan alkuperäisellä mangalla olisi mitään yhteistä. Molemmista myös näkee jo kaukaa sarjasta vastuussa olevan porukan. Aivan, SHAFT taas.

SZS on hauskaa katsottavaa, mutta paljon hauskuudesta syö vitsien kesto ja kertaus. Juttu kerrotaan kertaalleen ja sitten venytetään, toistetaan, ja kerrataan vielä kerran. “Kyllä, ymmärsin vitsin, voisimmeko jo siirtyä eteenpäin?” Hieno osa SZS:tä on musiikit. Soundtrackistä ei huonoa kappaletta löydy, ja vaikka niitä jaksoissa usein soitetaankin ei niihin silti ehdi kyllästyä. Tässäkin oli välillä samankaltaisuutta PPD:n kanssa ja näidenkin yhtenäisyydet oli tarkistettava. Piirtotyylistä on myös mainittava vähintään erikoinen tekstuurien käyttö, joskin tätä samaa tyyliä on näkynyt aiemmin jo muissakin sarjoissa. Ensimmäinen kausi toimi ilmeisesti tarpeeksi hyvin joten jatkoa seuraa nyt Zoku Sayonara Zetsubou Sensein muodossa, jota muuten kukaan ei käännä. Voisin postata tähän vielä sen internetin jokaisessa kolkassa nähdyn “The internet has left me in despair”-kuvan, mutta olkoon.

Toinen koulu-genreä liippaava sarja jonka katsoin on jo jokseenkin iäkäs Ping Pong Club. Jos tietää mitä tarkoitetaan termillä “/b/”, ymmärtää mitä tarkoitetaan jos Ping Pong Clubia kuvailee /b/:n ruumiillistumaksi. Jos ei, niin… parempi kun ei tiedä. PPC liikkuu hieman hyvän maun rajamailla eikä tätä ihan kaikille ystäville kehtaisi näyttää. Suurimman osan ajasta tämä menee ihan komediasta mutta eräät kohtaukset jäävät muistiin varmasti loppuiäksi. PPC ei ole se perinteinen koulu-/urheilusarja, vaan sen häiriintynyt kaukainen sukulainen.

Kolmantena sarjana on yllättävän hyvä ef - a Tale of Memories. Kyseessä siis jälleen yksi pelistä animen muotoon käännetty tarina tai kaksikin, mutta ef onnistuu paremmin kuin muut. Liekö tämä sitten varsin loistavan animaatiostudion (SHAFT tässäkin) ansiota? ef tuntui kuitenkin ihan liian lyhyeltä ja etenkin Kei-Hiro-Miyako kolmion välistä kitkaa olisin halunnut katsoa enemmän, mutta toisaalta täyteen 26 jakson mittaan venytys olisi vesittänyt koko homman. Miyakon puhelinkohtaus etenkin oli todella mieleenpainuva, harmi vain että se melkein unohdettiin heti seuraavassa jaksossa. Minkäs teet kun alkuperä sanelee mihin ja miten edetään. Kun musiikin ensimmäiset sävelet aloittavat ensimmäisen jakson, ne kuulostivat heti jotenkin tutuilta. Eipä aikaakaan kun ruudulla vilahti ainakin itselleni Makoto Shinkain töistä tuttu nimi, Tenmon. ef näyttää muille “pelistä animeksi” yrittäjille miten homma pitäisi hoitaa ja ansaitsee pisteet ainakin minulta. Jos animedraama yhtään iskee niin tässä yksi jota suosittelen.

Huhtikuu ehti myös alkaa, ja sen myötä uusia sarjoja päästetään ilmoille melkoinen läjä. Uudesta setistä on ihan pakko mainita ainakin yksi jota itse odotan kuin hullu täysikuuta: Code Geass 2! Hell yeah! Ensimmäinen kausi hipoi jo täydellisyyttä, joten toivotaan että samalla linjalla jatketaan. Alunperin tosin yllätyin hieman että jonkin näin loistavan takaa löytyy niinkin tuttu nimi kuin CLAMP.

Kuten jo aiemmin hieman vihjasin, en ole ollut täysin tyytyväinen Gunslinger Girlin toiseen tuotantokauteen. Muutaman jakson tätä katsottuani jäin ihmettelemään että onko nyt ruudullani ihan varmasti saman GSG:n jatko-osa kuin minkä muistan katsoneeni. Kaivelin ensimmäisen sarjan hetimiten arkistoistani ja katselin sen läpi. Kyllä, se oli vielä ennallaan. Synkkää tarinaa viimesteltynä hiton hienolla musiikilla sekä kyyneleitä aiheuttava loppu, todellakin yksi hienoimmista sarjoista. Mutta sitten taas takaisin nykyaikaan surkuttelemaan GSG2:n kohtaloa.

Ensimmäisen osan visuaalinen tyyli on kadotettu, tarkkakorvaiset saattavat kuulla musiikkiakin kerran tai kaksi jaksossa, eikä ääninäyttelijöitäkään kuulosta homma kiinnostavan. Pahimpana ensimmäisen sarjan synkistelijä Marco, joka on salakavalasti vaihdettu ylipirteään korkeintaan 20-vuotiaaseen ärsyttävään kloppiin. Animaatio Diaesitys millä jaksoissa aikaa kulutetaan on mitä ilmeisimmin revitty suoraan luonnosteluvaiheesta, ja kohtausta jossa ei olisi jotain pahasti vialla saa hakemalla hakea mitään kuitenkaan löytämättä. Entäs OP ja ED? Sarjan aloituskappaleeksi on jostain käsittämättömästä syystä eksynyt upea KOKIA:n Tatta hitotsu no omoi, mutta siihen hyvät puolet loppuvatkin. Koko intro on kasattu läjästä valokuvia jotka on pyöritelty muutaman valmiin kuvafiltterin lävitse, ja välillä jopa jokin valokuvista liippaa aihepiiriä jokseenkin läheltä. ED:n animaatiota ei ole. Nollabudjetti, nollakiinnostus, nollayritys, nollatulos.

Ei, ei, ei,… Gunslinger Girl ei ikinä saanut toista tuotantokautta. Tämä ei ole jatkoa aiemmalle jostain syystä samannimiselle sarjalle. Tämä ei voi olla!

Lucky Star on saamassa DVD-julkaisun rapakon toisella puolen ja englantidubbauksesta on esillä nyt myös lyhyt trailerikin. Yleensä en välitä DVD:n englanninkielisestä ääniraidasta ollenkaan enkä kyllä haukukaan niitä, mutta nyt on ihan pakko. Kaikki ei ole ihan kunnossa jos fanitkin onnistuvat Konatan ja kumppaneiden ääninä paremmin. Ei silti Aya Hiranon voittanutta…

Ei tähän voi heittää juuri muuta kuin “LOL Bandai”.

Peleissä itsessään ei tarinaa kerrota, selvitetä hahmojen taustoja tai tutustuta maailmaan lähes nimeksikään. Joku voikin siis helposti ihmetellä kaikkea sitä hehkutusta Touhousta, eiväthän ne ole kuin muutama kämäinen peli joissa ei ole mitään järkeä. Tarinat jäävätkin siis hieman nurinkurisesti fanien kerrottavaksi.

Tapaus Touhou on siitä erikoinen että lähes kaikki kohu siitä johtuukin niistä lukuisista doujin mangoista, doujin musiikista ja doujin peleistä mitä fanit ovat huvikseen kyhäilleet. Fanien mangat paikkailevat tapahtumia, tai kertovat uudelleen perinteisemmin sen mitä pelit yrittivät kertoa. Yleensä nämä mangat ovat artistin omaa höttöä, mutta osassa on ZUN:n itsensä osaksi Gensokyon mailmaa hyväksymiä tapahtumia sekä jopa ZUN:n omia käsikirjoituksia. Yksi uudempi ZUN:n siunaama ja käsikirjoittama virallinen manga on Silent Sinner in Blue, jossa aina niin ovela Yakumo Yukari juonittelee punaisen kartanon poppoon rakentamaan… köh, kuuraketin.

Mangassa tarinoita on laidasta laitaan ja milloin ketäkin varsin laajasta lähes sadan hahmon repertuaarista mukana. Suurin osa doujineista tapahtuu Reimun ja Marisan näkökulmasta ihan kuten pelitkin, mutta paljon löytyy tarinoita myös kaikista Gensokyossa majailevista youkaista, haamuista ja muista kummallisista otuksista. Mitä useampia doujineita lukee sitä enemmän pieniä palasia maailmasta ja hahmoista avautuu ja kohta pelit eivät enää tunnukaan niin oudoilta. Doujineita on myös kaikissa mahdollisissa muodoissa aina nelipaneelia, perinteisempää mangaa sekä Touhou-hahmoja käyttäen muiden sarjojen parodiointia myöten.

Faniteokset eivät suinkaan rajoitu mangaan. Twilight Frontier on kehittänyt jo kaksi kokonaista fanipeliä, joista ensimmäisessä tosin ZUN oli apuna. Touhou Projectin epävirallinen osa Immaterial and Missing Power on sivusta kuvattu tappelupeli Guilty Gearin henkeen. Hahmoilla on silti tutut hyökkäykset ja spellcardit käytössä, joskin hieman kevyempinä versioina, täysimittainen luotisade kun ei ihan toimisi tällaisessa pelissä. Vaikeustaso on kuitenkin tyypillistä Touhouta ja minäkin sain nenilleni kevyesti jo ensimmäisessä erässä Marisaa vastaan.

Toinen Twilight Frontierin peli on vuodenvaihteessa ComiKetissä julkaistu PatchCon. Hieman tower defenceä muistuttava peli on aika erilainen kuin mitä osaisi odottaa Touhou peliltä. Pelimekaniikaltaan PatchCon on ihan yksinkertaista kivi-paperi-sakset mallia, mutta sitäkin hauskempaa kunhan hahmot ovat tuttuja. Paras ratkaisuhan on luoda kaikella rahalla Cirnoja kenttä täyteen ja katsoa kuinka mortar-hahmot pommittavat tämän vaaleansinisen armeijan takaisin sinne mistä se tulikin. Tower defencessä nimensä mukaisesti puolustetaan, ja tässä tapauksessa suojelun kohteena on Scarlet Mansionin asukkaan Patchouli Knowledgen kirjahylly. Hyllyssä on 20 kirjaa, ja peli loppuu mikäli vihulaiset ehtivät ne nappaamaan. Etenkin Marisa on tunnettu kirjojen “lainauksesta”, joten pelin loppuvaihella hyllyä kohti ryysiikin lauma jättikokoisia Marisan muotokuvia. Ja samalla minä nauran tälle niin että en ehdi keskittymään peliin ja lauma saa napattua muutaman kirjan ennen tuhoaan. Pahus. Mitä useammin pelin pelaa lävitse sitä enemmän eri joukkueita saa käyttöönsä. Joukkueiden hahmot on järjestelty aika pitkälti alkuperäisten pelien mukaan.

Doujin musiikin scene on myös aika laajaa. ZUN:n sävellyksistä tehdään joka vuosi lukuisia uudelleensovituksia jotka vaihtelevat viuluista full vocal tranceen ja rockin kautta parodiakappaleisiin. Muutamia huonojakin versioita löytyy, mutta pääosin kaikki nämä uudetkin sovitukset ovat yksinkertaisesti mahtavia. Netissä levinnyt IOSYS pitäisi olla nykyään tuttu nimi jo melkein jokaiselle joka on hieman netissä seikkaillut. Tai jos IOSYS ei sytytä niin vähintään COOL&CREATEn “Help me, Eirin!” pitäisi soittaa kelloja.

Eräät menevät vielä fanipelejäkin pidemmälle. Studio MAIKAZE on työstänyt kokonaista animaatiota jo jonkin aikaa, mutta koska tämä on pelkästään fanien projekti, ei siltä pidä odottaakaan mitään huipputason animaatiota. Tästä huolimatta mielestäni jälki näyttää aika komealta.

Touhou ilmiö on jotain ihmeellisen suurta. Ei ehkä normaalien ihmisten kannalta, mutta suurta otakuiden kannalta. Uutta Touhou materiaalia tulee vuoden aikana hirvittävä määrä, eikä siis ihmekään että sille on perustettu myös oma tapahtuma, hieman Comiketin tapainen Hakurei Shrine Reitaisai. Tekisi mieli linkittää tänne kaikkea Touhou-aiheista tavaraa, mutta sitä on niin paljon että sille voisi perustaa kokonaan oman blogin, joten jääköön nyt väliin.