4. Toukokuuta, 2008
Chrno Crusade oli yksi ensimmäisistä animesarjoista joita katsoin heti Hellsingin jälkeen, eikä siitä enää ollut kuin jotain hämäriä kuvia muistin perukoilla. Jostain syystä jätin tuolloin sarjan kesken enkä millään muista miksi. Ehkäpä syynä oli vain se että sarja oli niin mitäänsanomaton. Yritys olla paikoin hauska varsin perinteisillä komediapätkillä mutta muuten ...
Kirjoittanut Darkon | 2 kommenttia
26. Huhtikuuta, 2008
Olen varmaan viikkoja tai kuukausia jäljessä, mutta huomasin paikallisen tavaratalon video-osastolla animehyllykön kasvaneen kokoa aika reippaasti sitten viime kerran. Varsin omalaatuisella nimellä kulkeva Studio Anime näyttäisi tuoneen kohtuu ison kasan uusia animesarjoja myyntiin. Hieman omituisesti jopa Hellsing Ultimaten ensimmäinen osa löytyi nätissä DVD-kotelossa. Olin jo kauhomassa Samurai Champloon kaikkia osia ...
Kirjoittanut Darkon | 4 kommenttia
24. Huhtikuuta, 2008
Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen lukenut jonkun mollaavan Mai-HiMEä tai vielä enemmän sen jatkoa, Mai-Otomea. "We're here to deliver your headache" taisi olla yhdessäkin kirjoituksessa kuvatekstinä. Mutta minkä takia? Eivät nämä täydellisiä tietenkään ole, mutta eivät silti ansaitse täydellistä moukarointia.
Alunperin kiinnostuin Mai-HiME:stä varsin yksinkertaisesta syystä: musiikista ...
Kirjoittanut Darkon | Ei kommentteja
7. Huhtikuuta, 2008
Oh shi~, kylläpäs viikot vierivät nopeaa. Työksi kutsuttu ajanviete on hieman haukannut aikaa ja voimia joten blogi on jäänyt toissijaiseksi matalalle matalimmalle prioriteetille. Mutta ei se mitään! Animea olen silti pyöritellyt samaan tahtiin, ja tällä välillä on tullut kulutettua aikaa useampaankin sarjaan.
"Kouluanime" joka keskittyy lähes pelkästään yhden luokan tyttöihin. Tavallisesta ...
Kirjoittanut Darkon | Ei kommentteja
5. Maaliskuuta, 2008
Kuten jo aiemmin hieman vihjasin, en ole ollut täysin tyytyväinen Gunslinger Girlin toiseen tuotantokauteen. Muutaman jakson tätä katsottuani jäin ihmettelemään että onko nyt ruudullani ihan varmasti saman GSG:n jatko-osa kuin minkä muistan katsoneeni. Kaivelin ensimmäisen sarjan hetimiten arkistoistani ja katselin sen läpi. Kyllä, se oli vielä ennallaan. Synkkää tarinaa viimesteltynä ...
Kirjoittanut Darkon | Ei kommentteja